ASIAKKAAMME

EI OLE LIIAN SUURTA EIKÄ PIENTÄ

Me palvelemme yrityksiä kaikissa kokoluokissa. Suurimmat asiakkaamme ovat pörssiyrityksiä ja pienimmät vasta toimintansa aloittaneita kasvuyrityksiä. Useat asiakkaistamme ovat projektiyrityksiä, joilla on paljon haastavia ja aikakriittisiä lähetyksiä ympäri maailmaa. Merkittävä osa hoitamistamme kuljetuksista tapahtuu kolmansien maiden välillä. Kilpailukykyisestä hinnoittelustamme hyötyvät myös tuonti- ja vientiyritykset, joilla on paljon meri-, maa- ja lentokuljetuksia.

 
 

Arvoa lisäävät palvelut erottavat meidät perinteisistä huolintayrityksistä. Neutraalina osapuolena tarjoamme asiakkaillemme kuljetuspalvelujen lisäksi materiaalien laadunvarmistuspalveluita, toimitusketjun hallintaan liittyviä palveluita (materiaalien tilausprosessi asiakkaamme puolesta), tarjouspalveluita ja logistiikkaprojektien hallintaan liittyviä palveluita.

REFERENSSIT

LUMENE FINLAND

Yhteistyö Lumenen kanssa alkoi vuonna 2014. Wiima on sittemmin auttanut Lumenea saavuttamaan säästöjä tulo- ja lähtölogistiikan hinnoittelussa perusteellisen ja aktiivisen tarjousvertailun kautta. Kuljetuksia tehtiin vakiintuneilla reiteillä Yhdysvaltoihin sekä Euroopan sisäisesti.

Lue lisää

 

 

 

PONSSE

Ponsse pyysi Wiima Logisticsia suorittamaan kattavan logistiikkakyselyn, jonka tulosten pohjalta käynnistettiin kehitysprojekti sisäisten logistiikkaprosessien tehostamiseksi. Kysely keskittyi tutkimaan ja määrittämään Ponssen logistiikan nykytilannetta (”As-is”).

Lue lisää

ALMACO

ALMACO käsitteli kaikki kuljetusten hallintaan liittyvät tehtävät sisäisesti. Suuret kuljetusvolyymit, rinnakkaiset projektit, työn vaihteleva määrä ja haastavat kohteet vaativat ALMACOlta aikaa ja keskittymistä. Tavoitteeksi asetettiin logistiikan resursointi niin kilpailukykyisesti, asiantuntevasti ja joustavaksi, kuin mahdollista.

Lue lisää

ENICS

Wiima on pääasiassa auttanut Enicsiä kuljetuskilpailutusten järjestämisessä. Viikoittain lähetettäviä toimituksia voi olla valtava määrä, joten kustannustehokkaimman kuljetusyhtiön käyttö johtaa nopeasti merkittäviin säästöihin.

Lue lisää