Globalisaation kiihtyessä yhä useampi yritys on tilanteessa, jossa valmistettavien tuotteiden raaka-aineet jalostetaan tai valmistetaan tuhansien kilometrien päässä niiden määränpäistä. Niitä ovat esimerkiksi tehtaat, joissa raaka-aineista valmistetaan erilaisia tuotteita valmiina lähetettäväksi asiakkaille ympäri maailman.

Tämän seurauksena toimitusketjut kasvavat ja verkostot jakautuvat maantieteellisesti, joka tuo puolestaan mukanaan haasteita. Koronapandemiankin vauhdittama ja koko maailmaa koskettava toimitusketjukriisi on korostanut entisestään globaalin logistiikan kriittisiä pisteitä, joista monet liittyvät toimitusaikojen arviointiin, toimitusten luotettavaan seurantaan ja kustannusten hallitsemiseen.

Erityisesti raaka-aineita hankkiville ostajille monimutkaistuneista toimitusketjuista on muodostunut entistä suurempi työnsarka. Nykyisin ostajien vastuualue on paisunut ostamisen lisäksi myös eri toimitusvaiheiden seuraamiseen, joka vie väkisin aikaa ja fokusta ydinosaamisen kehittämisestä, eli raaka-aineiden ostamisesta mahdollisimman kustannustehokkaasti ja ajallaan toimitettuna.

Voidaan kuitenkin ajatella, että globaalista toimitusketjukriisistä on ollut jotain hyötyäkin. Poikkeukselliset ajat tuovat esiin kriittisimmät kehityskohteet, joiden vahvistamiseen panostamalla koko järjestelmä on entistä tehokkaampi ja toimintavarmempi. Näitä parannuksia tehtäessä arvoon nousevat erilaiset digitaaliset ratkaisut. Oikein hyödynnettynä ne ovat tehokkaita keinoja yritysten asiantuntijoiden arvokkaan työpanoksen optimointiin.

Digitaalisten ratkaisujen ja datan hyödyntäminen logistiikassa yleistyy jatkuvasti, ja tämän kehityksen kärjessä on myös Wiima Logistics. Lue alta tarkemmin, kuinka Wiima suoraviivaistaa teknologian avulla yritysten inbound-tilaustoimitusprosessia ja siten myös kokonaiskannattavuutta kokoon tai toimialaan katsomatta.

 

Ostajan pöydälle jäävä tavarantoimitusprosessi varastaa aikaa ydinosaamiselta

Yritykset ovat kautta aikojen hankkineet raaka-aineita omien tuotteidensa valmistamiseen sieltä, mistä ne kustannustehokkaimmin saadaan. Siten niiden lähtöpaikat voivat olla toisella puolella maapalloa, joka tuo monimutkaisuudessaan haasteita toimituksen seuraamisesta kuljetusyritysten kanssa kommunikointiin.

 

Ostajan vastuulle jää usein liikaa, jonka takia tehokkuus kärsii

 

Ihannetilanteessa raaka-aineita hankkiva ostaja neuvottelee hankintasopimuksen tavarantoimittajan kanssa ja hoitaa itse vain ostoprosessin. Nykyään yhä useammassa tilanteessa ostajien harteille jää kuitenkin myös tilausten lähettämisen seuranta, toimituksen valvominen ja vahtiminen, että ne saapuvat määränpäähänsä ajoissa. Syyksi muodostuu usein se, että nykyiset järjestelmät eivät ole tuottaneet tarpeeksi tarkkaa tietoa, jonka avulla ostajan työpöytä kevenisi.

Tilanteesta muodostuu haasteellinen, sillä näin ostajan täytyy kerätä tietoa lähetysten etenemisestä ajallaan, viestiä varastoille niiden saapumisesta, hallita globaaliin logistiikkaan liittyviä riskejä ja viestiä tehokkaasti etenemisestä ostavalle yritykselle. Tämä johtaa helposti siihen, että ostajien toimenkuva laajenee niin paljon, että ostoprosessin kehittämisestä tulee hankalaa.

Inbound-tilaustoimitusprosessin tehostaminen digitalisaation avulla on vain yksi tapa, jolla Wiima Logistics voi tehostaa yritysten logistiikkaa toimialasta, yrityksen koosta tai kuljetettavasta tavarasta huolimatta. Lisäksi Wiima voi helpottaa yrityksesi ostajien työtä ottamalla vastuun kaikista logistiikkasi osista globaalien kuljetusverkostojen ja vankan asiantuntijuuden ansiosta.

 

Wiima Logisticsin digitaalinen tilauksen hallinta-alusta tuo varmuutta ja kustannussäästöjä

 

Nykytilassa tilaus- ja toimitusdata on pirstaloitunutta, jolloin toimitusten seuraaminen on vaikeaa ja oleellisen tiedon raportointi sidosryhmille on haasteellista. Se muodostaa riskejä, jotka realisoituessaan voivat johtaa viivästyksiin kaikissa toimituksen vaiheissa.

Ratkaisevaksi voimavaraksi nousee digitalisaatio, jota hyödyntävä Wiima Logisticsin inbound-logistiikkaa tehostava järjestelmä on kehitetty. Kun tilausten seuranta tapahtuu digitaalisessa muodossa, voidaan päätöksenteko tehdä tarkasti mitattuun tietoon perustuen, jolloin kustannussäästöjen saavuttaminen myös entistä todennäköisempää. Lue alta tarkemmin, kuinka huipputuloksiin päästään.

 

Tavarantoimittajien arviointi helpottaa valitsemaan parhaat kumppanit

 

Wiima Logisticsin digitaalinen alusta tuo yrityksesi inbound-logistiikan kaikki vaiheet saatavillesi entistä tarkemmin ja ymmärrettävään muotoon. Yrityksesi ja Wiima Logisticsin logistiikka-asiantuntijat voivat seurata tavaran matkaa aina tilauksesta lopulliseen toimitukseen saaden samalla tietoa, jota ei ole digitaalisen jalanjäljen puuttuessa saatu. Näin pienetkin poikkeamat voidaan huomata ajoissa, joka takaa lähetyksen sujuvan liikkuvuuden. Lisäksi ero tavaran toimituspyyntöarvion ja toteutuneen tavarantoimituksen välillä voidaan selvittää entistä tarkemmin. Arvion ja toteutuneen aikataulun eron perusteella on mahdollista tehdä entistä parempia päätöksiä tavarantoimittajien suhteen.

Entiseen malliin verrattuna digitaalisen alustan hyödyntäminen vapauttaa tilaa ostajan työpöydältä: kun aikaa ei tarvitse enää käyttää yksittäisten lähetysten seuraamiseen, ostajat voivat käyttää vapautunutta aikaa ja digitaalisen alustan tuottamaa tietoa vaihtoehtoisten tavarantoimittajien vertailuun. Kun vaihtoehtoisia tavarantoimittajia on tiedossa jo useita, voidaan mahdollisten puutteiden ilmetessä tilata vastaavaa tavaraa kumppanilta, joka sitä voi ripeimmin toimittaa.

Digitaalisen alustan antama tieto tarkoista toimitusaikatauluista ja mahdollisista puutteista toimitettavassa tavarassa auttaa tehtaiden tuotantoa toimimaan optimaalisella tasolla ja minimoimaan tuotantopoikkeamat. Pitkällä aikavälillä voidaan saavuttaa merkittäviäkin tuotantosäästöjä, kun datan avulla optimoitua tuotantokapasiteettia verrataan sen maksimikapasiteettiin.

Myös yrityksesi myynti hyötyy tilaus-toimitusprosessin digitalisaation tuomasta läpinäkyvyydestä ja ennustettavuudesta. Kun tulevat poikkeamat tuotannossa osataan ottaa huomioon myyntitilanteissa, pysyvät toimitusajat realistisena ja asiakastyytyväisyys korkealla.

 

Ostotilauksen digisointi tuo läpinäkyvyyttä ja pitää kilpailukykysi korkealla

 

Ostotilausten digitalisointi Wiima Logisticsin alustalla kannattaa, sillä se tuo entistä paremman ymmärryksen raaka-aineiden todellisista kustannuksista. Perinteisesti tämä on ollut haasteellinen kohta ostologistiikkaa; kun ostotilaus on tehty, ostaja ei ole tyypillisesti saanut minkäänlaista tietoa lähetyksen eri vaiheista ennen sen saapumista määränpäähänsä.

Kun tilaus-toimitusprosessi on täysin digitalisoitu, sen avulla voidaan määritellä entistä tarkemmin kaikki tuotteen lähettämiseen liittyvät kulut (nk. landed cost). Kun ymmärrät lähetyskulujen rakenteen entistä tarkemmalla tasolla, yrityksesi ostajat voivat käyttää tätä tietoa tavaratoimittajien vertaamiseen ja myyjät myyntihintojen muodostamiseen. Wiiman digitaalisen alustan kautta hyödynnettävällä tiedolla on mahdollista varmistaa yrityksesi kilpailukyky ja kannattava hinnoittelu.

 

Nosta yrityksesi logistiikka seuraavalle tasolle digitalisaation avulla

Olivat yrityksesi logistiikan kipupisteet jo tiedossa tai olet kiinnostunut ymmärtämään, kuinka sitä voidaan edelleen parantaa Wiima Logistiikan tilaus- ja toimitusprosessin hallintaan tarkoitetulla digitaalialustalla, ota meihin yhteyttä jo tänään. Asiantuntijamme ovat palveluksessasi.

Juhani Raita
Director, 4PL
+358 44 090 0923
Sähköpostiyhteyden meihin saat täältä.