Globalisaation kiihtyessä yhä useampi yritys on tilanteessa, jossa valmistettavien tuotteiden raaka-aineet jalostetaan tai valmistetaan tuhansien kilometrien päässä niiden määränpäistä. Niitä ovat esimerkiksi tehtaat, joissa raaka-aineista valmistetaan erilaisia tuotteita valmiina lähetettäväksi asiakkaille ympäri maailman.

Oli kyse sitten laivan rakentamisesta, uuden hotellin pystyttämisestä tai vaikka vesiturbiinin asennuksesta, niitä kaikkia yhdistää yksi asia. Kaikki ne ovat luonteeltaan projekteja, joille on määritetty aikataulu, jonka mukaisesti työ on saatava valmiiksi ja rakennettu kohde toimintaan. Projektien aikataulut on kuitenkin vedetty kireäksi ja myöhästymismaksut ovat tähtitieteellisiä.

Jos haluat tietää, kuinka viet yrityksesi seuraavan työmaaprojektin sujuvasti maaliin pienemmillä riskeillä, kannattaa jatkaa lukemista. Tässä artikkelissa käymme läpi, kuinka Wiima Logistics auttaa sinua välttämään erityisesti työmaiden logistiikan tyypillisimmät sudenkuopat.
 

Työmaalogistiikan haasteiden ennakointi on todellinen taitolaji

 

Projektityö voi olla melkoista nuorallatanssimista, jonka mukaan joudutaan taiteilemaan projektin mitasta riippuen jopa kuukausia tai vuosia, ennen kuin työ lopulta valmistuu.

On kuitenkin enemmän sääntö kuin poikkeus, että vältettävissä olevia ongelmia ilmenee jossain vaiheessa työtä. Esimerkiksi vaikeasti jäljitettävät varaosat viivyttävät työvaiheita, paikan päällä työskentelevien logistiikka-asiantuntijoiden puuttuminen aiheuttaa ylimääräistä työtä työmaapäälliköille, ja niin edelleen.

Työmaalogistiikkaan liittyviä haasteita ja kipukohtia on paljon, ja niiden seuraukset voivat olla realisoituessaan taloudellisesti mittavia ja yrityksen maineen kannalta huomattavia. Nämä riskit ovat kuitenkin hallittavissa Wiima Logisticsin kattavilla logistiikkapalveluilla, joissa yhdistyvät laajat globaalit verkostot, syvän digitalisaatio-osaamisen hyödyntäminen ja logistiikan asiantuntijaresurssien tarjoaminen asiakkaidemme kohteisiin maailmanlaajuisesti.

 

Anna asiantuntijoidesi keskittyä projektin edistämiseen – Wiima ottaa vastuun logistiikastasi

 

Useilla työmailla telakoista hotellien rakennustyömaille paikalla olevien työntekijöiden kädet asentajista työnjohtoon saakka ovat täynnä heidän omia töitään. Tämä lähtöasetelma onkin yleisin syy sille, miksi logistiikasta muodostuu työmaiden pullonkaula; jos työmaan logistiikkatehtäviin ei ole nimetty omaa asiantuntijaa, yrityksen muut työntekijät joutuvat venyttämään omia aikataulujaan ongelman ratkaisemiseksi.

Lisäksi yllättävän harvassa yrityksessä on olemassa asiantuntijoita, jotka voitaisiin lähettää maailmalla oleville työmaille aina tilanteen vaatiessa, sillä jokainen yrityksen toimipisteeltä poissaoleva henkilö on yrityksen näkökulmasta osittain menetettyä resurssia.

Näiden tilanteiden välttämiseksi voit ulkoistaa työmaalogistiikkasi kokonaan tai osittain Wiima Logisticsin asiantuntijoille. Voit ajatella ulkoistettua asiantuntijaa ikään kuin vakuutuksena; työn edetessä normaalisti tavaran liikkuvuus on turvattu ja aikataulut pitävät, mutta yllättävän tilanteen sattuessa asiantuntija voi ottaa täyden vastuun ongelman ratkaisemisesta, samalla kun työ etenee muilta osin.
 


Wiima Logisticsin työmaalogistiikan ongelmien ratkaisuun suunniteltu palvelu ottaa huomioon kaikki työmaiden tyypilliset haasteet.

 
Wiiman asiantuntija asettuu luontevaksi osaksi tiimiäsi ja ottaa tarvittaessa kaiken vastuun koko logistiikkaketjusta. Asiantuntijamme varmistaa tavaran liikkumisen aina alihankintatehtailta alkavista kuljetusreiteistä työmaan sisäiseen logistiikkaan. Wiiman asiantuntijat ovat myös valmiina matkustamaan työmaallesi tarvittavaksi ajaksi, vaikka se sijaitsisi ulkomailla.

 

Wiiman asiantuntijat näkevät viivästysriskit jo kaukaa

 

Vuonna 2021 Kiinan satamista alkunsa saanut toimitusketjukriisi on korostanut toimitusketjujen haurautta. Pandemian takia moni maailman avainsatamista supisti toimintaansa tai joutui sulkeutumaan kokonaan, joka aiheutti tavaran jumittumisen logistisiin pullonkauloihin.

Oppitunti oli kieltämättä kallis, mutta tärkeä, sillä vaihtoehtoisten kuljetusreittien kartoittaminen ja suunnittelu on nyt keskeinen osa Wiima Logisticsin työmaalogistiikan kokonaisratkaisua. Käytännössä se tarkoittaa, että jo ennen työmaaprojektin alkua Wiiman asiantuntijat tutkivat kaikki mahdolliset kuljetusreitit niille tavaroille, jotka tuodaan eri alihankintayksiköistä työmaalle.

Jos yksi kuljetusreitti ei ole enää käyttökelpoinen esimerkiksi sen ruuhkautumisen, sataman laitevikojen tai luonnonvoimien takia, voidaan tavara Wiiman palvelussa ohjata välittömästi vaihtoehtoiselle reitille.

Wiima Logisticsin kattavat kansainväliset toimijaverkostot mahdollistavat monipuolisten reittien suunnittelun ja toteutuksen. Hyvän varasuunnitelman ansiosta poikkeustilanteissa voidaan säästyä merkittäviltäkin viivästyksiltä työmaalla ja huomattavilta taloudellisilta menetyksiltä.

 

Wiiman teknologiaratkaisut pitävät työmaasi tavaravirran hallinnassa

 

Monella työmaalla myöhästymisen riskiksi muodostuu valtavien tavaravirtojen hallinnan ja seurannan haastavuus. Keinot seurata tavaran liikkuvuutta ovat rajattuja – yleensä lähetyksestä kuullaan tilauksen teon jälkeen seuraavan kerran silloin, kun se saapuu työmaalle.

Toisinaan lähetykset myös myöhästyvät, jolloin niiden vastaanottamiseen ja varastointiin työmaalla ei ole ehditty valmistautua. Vaikeasti ennustettavien toimitusaikataulujen vuoksi työmaan henkilöstön resursointi muuttuu entistä haastavaksi, sillä paikalla on aina oltava tarpeeksi väkeä ottamaan lähetykset vastaan.

Seuraava haaste on jokaiselle projektityömaalla työskentelevälle tuttu. Kun tavara on saatu otettua vastaan, niitä joudutaan varastoimaan työmaalla eri paikkoihin myöhempää käyttöä varten. Yleensä tavaran sijainnin hallinnalle ei ole kuitenkaan johdonmukaista järjestelmää ja kappaleiden etsimiseen käytetty ylimääräinen aika voi viime kädessä johtaa koko toimitusaikataulusta myöhästymiseen.

 

Asiantuntijat, digitalisaatio ja laajat verkostot ovat Wiiman ratkaisujen ytimessä

 

Wiiman digitaaliset ratkaisut on suunniteltu työmaalogistiikan tunnetuimpien haasteiden ratkaisuun fokusoiden, joka on logistiikka-asiantuntijoille korvaamaton apu päivittäisessä työssä. Nämä digitaaliset ratkaisut mahdollistavat esimerkiksi:

  • Tavaran liikkuvuuden seuraaminen kaikkialta maailmasta työmaalle asti
  • Tavaran sijainnin merkintä Wiiman digitaaliseen PLM (Project Logistics Management) -järjestelmään tehokkaampaa työmaan sisäistä logistiikkaa varten
  • Työmaan vaiheiden tavoitteiden asettaminen suhteessa tavaran saatavuuteen
  • Automaattinen dokumenttien luominen

Näiden työkalujen tehokas hyödyntäminen on erinomainen keino varmistaa niin pienten kuin suurten projektien aikataulussa pysyminen. Kun ulkoistat koko työmaasi logistiikan Wiimalle, voi yrityksesi keskittyä työn saattamiseen loppuun aikataulun mukaisesti.

Pyydä meiltä tarjous työmaalogistiikkapalvelustamme tällä lomakkeella.
 

Wiima Logistics on kotimainen logistiikan moniosaaja

 
Wiima Logistics tarjoaa työmaa- ja projektilogistiikan lisäksi kokonaisvaltaisia 4PL-logistiikkaratkaisuja. Kattava kokemus eri toimialojen logistiikasta, luotettavat ja nopeat kansainväliset kuljetuskumppanimme ja ainutlaatuiset digitaaliset ratkaisut tekevät meistä parhaan kumppanin logistiikkatarpeisiisi.

Toimimme globaalisti, ja toimipisteemme ovat avainsijainneilla Suomen lisäksi Virossa, Singaporessa, Yhdysvalloissa, Malesiassa ja Kiinassa. Oli projektisi kuinka pieni tai suuri hyvänsä, asiantuntijamme pääsevät tarpeidesi mukaan työmaallesi tiiviiksi osaksi projektitiimiäsi.

Katariina Viertola
Manager, Marine Projects
+358 40 591 0152
Sähköpostiyhteyden meihin saat täältä.
 

});